ETUSIVULLE     

ReiluMedia 
+ toimii maahanmuuttajien tasa-arvon puolesta mediassa

Haluamme lisää
+ reilusti tehtyjä uutisia ja reportaaseja maahanmuuttajista
+ näkyvyyttä maahanmuuttajille median kaikenlaisissa jutuissa
+ työtä uussuomalaisille journalisteille

Ota yhteyttä:
+ reilumedia@kaapeli.fi

© Tekijät

Kirjaesittely:
Media ja maahanmuuttajat
- kokemuksia Länsi-Euroopasta

Behrand Kianzad, Lasse Sandström: Sanningens många nyanser. En handbok i mångfaldsjournalistik, Carlsson Bokförlag 2008

Helsinki (04.03.2008 -Uussuomalaisten journalistien asemaa käsittelevä työryhmä / JA) Kirja käsittelee median ja maahanmuuttajien suhdetta Britanniassa, Saksassa, Hollannissa, Kanadassa ja Ruotsissa. Aineisto keskittyy myönteisiin esimerkkeihin. Niiden pohjalta tehdään johtopäätöksiä, jotka ovat huomionarvoisia journalisteille ja median päättäjille myös Suomessa.

Johtopäätökset sisältävät kohtia, jotka korostavat uussuomalaisten journalistien erityismerkitystä suomalaiselle medialle, kunhan eri osapuolet sen oikein oivaltavat.

Koko väestön tasolla päätavoite on madaltaa ”meidän” (valtaväestön) ja ”heidän” (vähemmistöryhmien) välistä kuilua prosessina, jonka eri osapuolet kokevat myönteiseksi (kaksisuuntainen yhdentyminen). Kirjan tekijöiden mukaan medialla on ollut väestöryhmien onnistuneissa yhdentymisissä keskeinen rooli. ”Ne ovat tietoisesti kehittäneet journalismia, joka on ottanut huomaansa kaikki väestöryhmät ja rakentanut siltoja ’meidän’ ja ’heidän’ välille.” (s. 11)

Tehtävässä parhaiten onnistuneet tiedotusvälineet ovat edenneet eri reittejä pitkin ja ne ovat kehittäneet monenlaisia menetelmiä vastatakseen tehokkaasti yhdentymisen haasteeseen. Kirjassa (s. 13) kiteytetään näiden onnistujien piirteet näin:

Ne

  • suhtautuvat uteliaasti uusiin kulttuureihin
  • etsivät aktiivisesti myönteisiä uutisia onnistuneesta yhdentymisestä ja nostavat esille menestyneitä monietnisiä kansalaisia
  • kantavat vastuun journalismistaan
  • järjestävät monikulttuurisuutta ja –etnisyyttä käsitteleviä seminaareja
  • päästävät esille uusia ääniä
  • tarjoavat etnisistä vähemmistöistä myönteisiä kuvia, jotka näyttävät enemmistölle maata leimaavaa moninaisuutta ja kertovat enemmistölle, kuinka pluralistinen ja erilaistunut sitä ympäröivä maailma on
  • rakentavat yhteysverkostoja ja tietopankkeja maailman uskonnoista
  • käsittelevät muslimeja yksilöinä
  • omaksuvat johdonmukaisen asenteen ulkomaalaisiin vihamielisesti suhtautuviin puolueisiin
  • vaikenevat rasismin kuoliaaksi
  • kouluttavat journalismin opiskelijoita monikulttuurisuusjournalismissa
  • yrittävät tehdä journalisminsa myönteisellä tavalla merkitykselliseksi muillekin kuin enemmistöryhmän jäsenille
  • ovat julkilausuneet halunsa kehittyä monikulttuurisuuden huomioonottamisessa ja suhtautua vakavasti vähemmistöjen esittämiin valituksiin
  • problematisoivat, analysoivat ja koettavat keksiä ratkaisuja monikulttuurisuuden ongelmiin
  • omaksuvat sosiaalisesti vastuullisen asenteen

Kirjan tekijät muistuttavat, että onnistujat eivät olisi voineet onnistua tehtävässään, ellei vahva kansalaismielipide olisi vaikuttanut poliitikkoihin. ”Onnistuminen ei olisi ollut mahdollista myöskään ilman asialle omistautuneita mediayritysten omistajia ja päälliköitä.” (s. 14)

Britannia

Britanniassa Society of Editors, Media Trust ja sisäasiainministeriö ovat julkaisseet käsikirjan ”Reporting diversity. How journalists can contribute to community cohesion”.

Määritelmä: “Community cohesion” on onnistunut hyvin kaupungissa, jossa kansalaiset yleisesti kokevat kuuluvansa kaupunkilaisten muodostamaan yhteisöön. Britanniassa tässä mielessä menestynein kaupunki on 300 000 asukkaan Leicester. Kaupungin valtalehti Leicester Mercury (levikki 100 000) kuuluu tämän saavutuksen keskeisiin tekijöihin.   

Kun monessa muussa suuressa kaupungissa on ollut pahoja etnisiä vastakkaisasetteluja, Leicesterissä on ollut rauhallista. Leicesterissä ei-valkoisten osuus on suurempi kuin Britannian muissa kaupungeissa. (Wikipedia: “In 2001, 60.5% of residents identified themselves as white British, 29.9% Asian or Asian British, 3.1% black or black British, 2.3% mixed race and 0.8% Chinese or other ethnic group.”)

Kirjassa viitataan ennusteeseen, jonka mukaan Leicesteristä tulee ensimmäinen kaupunki Euroopassa, jossa valkoinen väestö jää vähemmistöön. Etnisten vähemmistöjen luottamuksen voittaminen on näin lehdelle myös taloudellinen välttämättömyys.

Tutkimusten mukaan muualla vähemmistöryhmiin kuuluvien suuri enemmistö on kokenut, että media on heijastanut huonosti sen tarpeita ja huolia.

Media Trust opasti tutkimusten perusteella mediaa näin: ”Palvelkaa yhteiskunnan kaikkia osia, välttäkää provosoivaa kieltä ja tarpeettomasti provosoivia kuvia, tarjotkaa myönteisiä tarinoita, jotka heijastavat yhteiskuntiemme moninaisuutta, edistäkää hyviä työolosuhteita ja asettakaa vähemmistöryhmien työllisyydelle tavoitteet.” (s. 18)

Eräät tutkimukset osoittavat, että etnisten ryhmien välisillä jännitteillä on yhteys median huonosti harkittuun raportointiin.

”Leicester Mercuryllä on erikoisasema Britanniassa, mutta yhä useampi sanomalehti sekä radio- ja tv-asema omaksuu sen menetelmiä ja vieläpä kehittelee omia.” (s. 19) Kirjassa listataan näitä seuraajia (esimerkiksi eräiden suurten kaupunkien valtalehdet, BBC ja Channel 5).

”Tulevaisuutta rakennetaan panemalla monikulttuurisuus toimimaan sen sijaan että monikulttuurisuutta yritettäisiin tukahduttaa”, Leicester Mercuryn päätoimittaja Nick Carter sanoo.

Hän kuvailee päätoimittajakautensa alkuvaiheita: ”Lähtökohtanamme oli lehti, joka on suunnattu kaupungille, yhteiskunnalle. Teimme sen keskittymällä paikallisiin kysymyksiin. Vakuutimme, että puhumme nimenomaan asianomaisten kanssa emmekä joidenkin muiden kanssa.” (s. 21)

Lehti halusi osallistua myös keskusteluun kaupungin tulevaisuudesta. Koimme itsemme tärkeiksi. ”Osallistuin eri keskusteluryhmiin, niin kutsuttuihin think tankeihin, ja keskustelin kaupunginhallituksen kanssa kaupungin tulevaisuudesta”, Carter kertoo. (s. 22)

”Leicester on vastaanottanut viidessä vuodessa 15 000 ihmistä. Nyt tulijat elävät täällä rinta rinnan muiden kanssa. Tulijatkin ovat perustaneet yrityksiä ja yrittäjäyhdistyksiä. Kaupunki on työskennellyt kovasti auttaakseen heitä pääsemään alkuun.” (s. 26)

Lehden lukijatiheys on noussut aasialaistaustaisen väestön keskuudessa vuoden 2003 jälkeen 70 prosentista 80 prosenttiin. (s. 27)

Lehden 90 työntekijästä 5 on ei-valkoisia. ”Tulevaisuudessa vähemmistöjournalistien osuuden on kasvettava. Heitä on valittava myös päälliköiksi ja erikoistoimittajiksi.” (s. 28)

”Arvaan, että menetämme tarinoita sen vuoksi, ettei toimituksemme ole kyllin monipuolinen. Olen kuitenkin melko varma, ettemme menetä todella painavia juttuja, sillä kontaktimme ovat hyvät ja saamme niiden kautta vihjeitä.” (s. 29)

Yhdentämistehtävä jatkuu, koska uusia ryhmiä muuttaa kaupunkiin. ”Leicester on osoittanut, että kaupunki osaa ottaa vastaan myös somalialaisia.” (s. 29)

”Brittitelevisio on moninaisempi kuin painettu media.” (s. 29)

Leicester Mercury ei ole laajentanut toimitustaan kyetäkseen monipuoliseen raportointiin. Sen sijaan tärkeätä on ollut alempien päälliköiden tietoinen suhtautuminen monikulttuurisuuteen. He ovat selostaneet uusille journalisteille, miten monikulttuurisuus on otettava huomioon. ”Toimituksemme henki on se, että hallitsemme nämä asiat herkällä tavalla.” (s. 35)

”Emme ole järjestäneet erityistä koulutusta näissä asioissa. Meillä on nettipohjainen tietokanta kaikista uskonsuunnista. Eräät päällikkömme ovat osallistuneet paikallisten moskeijoiden opettajien kursseille.” (ss. 35-36)

Leicester Mercury noudattaa seuraavia ohjeita (ss. 36-37):

  • Etsi myönteisiä kertomuksia, jotka näyttävät, että eri kulttuureita edustavat ihmiset voivat elää ja työskennellä yhdessä.
  • Vältä stereotypiointia. Kaikki ihmiset ovat erilaisia. Älä kuvaile henkilön käyttäytymistä ikään kuin kaikki tietyn uskontokunnan tai vähemmistön jäsenet käyttäytyisivät samoin.
  • Vältä luomasta kielteisiä kuvia. Vähemmistöt kantavat erilaisuuden taakkaa. Älä samaista vähemmistöjen ihmisiä huolestuttaviin asioihin, kuten terrorismiin, naisten sortoon, pakkoavioliittoon, laittomaan maahanmuuttoon, sosiaaliavun huijaamiseen tai julmaan eläinten teurastamiseen.
  • Ole valpas ääriliikkeiden edustajien suhteen heidän yrittäessään hajottaa uskonyhteisöjä. Siteeraa ainoastaan edustavia henkilöitä.
  • Älä raportoi lähiöiden kaikista pikkukärhämistä. Muutoin voi syntyä kuva laittomasta ”ei kenenkään maasta”, joka vain lujittaa kielteistä mielikuvaa.
  • Tee yhteistyötä uskonyhteisöjen kanssa voidaksesi paljastaa rasistisen propagandan. Kunnioitusta herättävään valeasuun sonnustautuneet rasistit voivat olla kaikkein vahingollisimpia.

Leicester Mercuryn toimittaja Ciaran Fagan: ”Jos meidän on tiedettävä jotain tietyistä pakolaisista tai turvapaikanhakijoista tai jostakin yhteisöstä, tiedämme miten toimia. Arvelen, että monen muun lehden toimitus ei tiedä.” (s. 38)

Saksa

Viikkolehti Die Zeitilla on pitkälle kehittynyt suhtautuminen monikulttuurisuuteen. Tilaa annetaan myönteisille uutisille onnistuneesta yhdentymisestä ja menestyneille monietnisille kansalaisille (s. 53). Haastateltavat saavat itse määritellä itsensä ja identiteettinsä (s. 55).

Die Zeitissa monikulttuurisuuden asiantuntija on Jörg Lau. ”On tärkeätä, että monietniset kansalaiset väittelevät keskenään julkisessa keskustelussa yhdentymisestä ja roolistaan saksalaisessa yhteiskunnassa, koulutuksesta, uskonnosta ja arvostuksista sen sijaan, että he keskustelisivat suljetuissa seurakunnissaan”, Lau sanoo (s. 56).
 
”Ennen maahanmuuttajia joko ylistettiin tai eksotisoitiin tai heihin otettiin etäisyyttä. Nykyään nämä suuntaukset ovat keskustelun ääripäissä ja myötätuulessa on käsitys, jonka mukaan uutta omakuvaa ja identiteettiä tarvitsevat sekä etniset saksalaiset että maahanmuuttaneet saksalaiset.” (Lau, s. 58)

Merkel on ensimmäinen liittokansleri, joka on tavannut suurten maahanmuuttajaryhmien edustajia. (s.58)

Die Zeitissa on oivallettu, ettei maahanmuuttajien yhdentymistä voida ratkaista yhdellä hankkeella, vaan holistisella lähestymistavalla. Ongelmat ovat rakenteellisia. (s. 60)

”Seuraamme aihepiirin kaikkia tilastoja ja olemme yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa, jotta pääsisimme mahdollisimman syvälle kaikissa keskusteltavana olevissa yhdentymisen kysymyksissä.” (s. 61) - ... ”Tutkimuksemme tulos oli, että turkkilaisissa kodeissa on vähemmän väkivaltaa kuin etnisten saksalaisten kodeissa. Se poikkesi muiden tiedotusvälineiden ja keskusteluissa esiintyneiden antamasta kuvasta.” (s. 61)

”Meidän on oltava tekemisissä monietnisten kansalaisten kanssa suhtautuen heihin subjekteina, eikä toimenpiteiden, työttömyyden ja yhdentämispolitiikan kohteina ja uhreina.” (s. 63)

”Maahanmuuttajataustaisten henkilöiden on tultava osaksi keskusteltua heistä itsestään. Heidän, kuten meidänkin, on siedettävä tässä keskustelussa kritiikkiä.” (s. 63)

”Yhdentyminen on kahdensuuntainen prosessi. Tämä tieto on hyvin hyödyllinen, kun on kyse siitä, minkälaista journalismia me saamme.” (s. 64)

Silke Pollmeierin ohjelma ”Das Experiment – 30 Tage Muslim” voitti vuoden 2005 Civis-palkinnon. Se annetaan uutta luovasta journalismista maahanmuuttaja-aiheen käsittelyssä. Pollmeier: ”Yhdentyminen ja monikulttuurisuus ovat hyvin tärkeitä maamme tulevaisuudelle ja koko Euroopan unionille. Voimme onnistua luomaan keskinäistä ymmärtämystä eri kulttuureja ja uskonyhteisöjä edustavien välille ainoastaan siinä tapauksessa, että media kuvailee näitä monimutkaisia aiheita totuudenmukaisesti ja havainnollisesti. Sama koskee monista tekijöistä kumpuavaa väkivaltaa ja konfliktien ratkomista yli (yhteisöjen) rajojen: menestyminen siinä vaatii medialta totuuden tavoittelua ja selkokielisyyttä. Kamppailu rasismia ja syrjintää vastaan ei ole kansallinen vaan eurooppalainen tehtävä.” (ss. 68-69)

Saksassa monietnisen taustan omaavien kansalaisten osuus on noin 20 prosenttia, journalistikunnassa ainoastaan 3 prosenttia. ”Etnisten vähemmistöjen edustus mediassa kuuluu yhdentymisjournalismin perusasioihin. Sen vuoksi Berliinin kaupunki perusti yhdessä usean mediayhtiön kanssa oppisopimusjärjestelmän taustaltaan monietnisille nuorille.” (s. 69)

Saksassa, kuten Ruotsissakin, on melko runsaasti tutkimustietoa monietnisyyden esittämisestä tiedotusvälineissä, mutta sen sijaan tietoa on niukasti mediayhtiöiden ja niiden henkilökunnan suhtautumisesta monietnisyyteen ja miten se vaikuttaa raportointiin. (s. 69)

Berliinin maahanmuuttajaviranomaisten erään selvityksen mukaan moni mediatalo suhtautuu välinpitämättömästi yhdentymisjournalismia ja taustaltaan monietnisiä journalisteja koskeviin kysymyksiin. Se on käynyt ilmi muun muassa vastausprosenttien alhaisuutena, kun mediayhtiöiltä on pyydetty alan tietoja. (s. 70) – ”Moni mediayhtiö ilmoittaa kuitenkin suhtautuvansa myönteisesti yhdentymisjournalismiin ...”. (s. 70)

Berliinin maahanmuuttajaviranomaisten raportin tekijät tutkivat 38 mediayhtiötä (kysely osoitettiin 127 yritykselle) ja 24 oppilaitosta (34 oppilaitosta pyydettiin mukaan). (s. 70) Yhdeksän toimitusta on palkannut taustaltaan monietnisen harjoittelijan, 29 toimitusta ei ollut tehnyt niin. Moni piti kysymystä ”absurdina”. Samanlainen suhtautuminen vallitsee ruotsalaisissa toimituksissa ja oppilaitoksissa. Ruotsissa kaksi media-alan oppilaitosta kolmesta ohittaa kokonaan monikultturisen journalismin. Berliinissä seitsemän toimitusta (38:sta) ilmoitti olevansa hyvin kiinnostuneita palkkaamaan taustaltaan monietnisiä journalisteja. (s. 72)

Saksassa Adolf Grimme Institutissa on ollut 19 kuukauden kurssi (siitä 12 kuukautta harjoittelua), jonka tavoitteena on ollut lisätä monietnisten journalistien osuutta mediassa. Kurssin jälkeen kaksi kolmannesta osanottajista sai määräaikaisia töitä radiossa ja televisiossa. (s. 72)

Berliinin maahanmuuttajaviranomaiset, Radio Multikulti ja Tageszeitung järjestivät kesällä 2005 monietnisille nuorille journalistisia harjoitteluapaikkoja. Osanottajista tuli freelancereita. Yksi heistä on Vanessa Bohórquez Klinger. ”En ole saksalainen, vaan olen enemmän kuin saksalainen. Monitahoinen taustani on rikastuttanut näkemyksiäni ja tarjonnut monenlaisia tarinoita. Sen seurauksena suhtaudun asioihin itsestään selvyytenä toisin kuin moni ´saksalainen’. Kyse on pienistä yksityiskohdista ... on helpompi löytää vähemmistöryhmien edustajien puhelinnumeroita, osaan monenlaisia sanontoja lähes kaikilla Berliinissä puhuttavilla kielillä ja saan helpommin kontaktin vähemmistöyhteisöihin”, Klinger kuvailee. (s. 76)  - Euroopassa vähemmistöjen kesken tunnetaan yhteisyyttä toisin kuin vaikkapa New Yorkissa, hän arvelee. (s. 76)

Radio Berlin Brandenburg rahoittaa Radio Multikultia. Se perustettiin vuonna 1994 reaktiona poliittiseen tilanteeseen ja rasistisen väkivallan lisääntymiseen, radioaseman päätoimittaja Ilona Marebach kertoo. Pilottihanketta tuki muiden muassa Saksan Journalistiliitto. (s. 80)

Radio Multikultin tehtävänä on luoda ymmärtämystä eri etnisten ja kulttuuristen ryhmien välille. Kielenä käytetään päivällä (06-17) saksaa, koska se on kaikkien yhteinen kieli. Myös vähemmistökieliä puhutaan ohjelmissa, koska kaikki eivät osaa täydellisesti saksaa. ”Sen tunnustaminen on tärkeätä ryhmien omanarvontunnolle ja identiteetille”, Marebach sanoo. (s. 82) – ”Muissa saksalaisissa toimituksissa on todella vähän etniseltä taustaltaan muita kuin saksalaisia.” Marebachin mukaan berliiniläisten tiedotusvälineiden journalisteista noin 3 prosenttia on taustaltaan monietnisiä. (s. 84)

”Pinnan alla on huomattavissa, että journalistit ovat alkaneet muuttaa työtapojaan ja lähteitään. Enää eivät esillä ole ainoastaan poliitikot ja asiantuntijat, vaan tilaa annetaan kunnolla myös käsiteltävälle ryhmälle itselleen – lapsille, nuorille, työttömille jne.” – Vähemmistöryhmät ovat silti yhä selvästi aliedustettuina jutuissa ja ohjelmissa, joissa käsitellään vähemmistöjä. ”Moni etninen ryhmä on luonut vuosien mittaan rinnakkaisyhteisöjä ja tullut lähes täysin riippumattomaksi muusta saksalaisesta yhteiskuntakoneistosta.” (s. 85)

”Suhtaudun epäilevästi käsityksiin, joiden mukaan kieli on jonkinlainen ihmeväline yhdentymisessä. Niin moni muukin prosessi ja rakenne vaikuttaa yhdentymiseen”, Marebach sanoo. (s. 88)

(Radio Multikulti lopetettiin 31.12.2008 – sen arkistoitua aineistoa on tarjolla netissä www.multikulti.de/home/willkommen.html)

Berliinin väestöstä viidennes on ensimmäisen, toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajia. (s. 89) Noin 3,4 miljoonan asukkaan kaupunki sopii hyvin maahanmuuttajien yhdentymistä koskevan uudelleenajattelun esimerkiksi. Kaupunki luonnehtii itseään virallisesti näin: ”Sisäänmuuttokaupunki Berliini – Rakenteilla”. (s. 89)

Berliinin johtava maahanmuuttaja-asioiden työntekijä Günther Piening: ”Yhdentymisessä on kyse syvällisistä yhteiskunnallisista identiteettikonflikteista. Median tehtävänä on kuvailla niitä. Tiedotusvälineet työskentelevät mieluummin skandaalien kuin taustojen kanssa ja lietsovat mielellään konflikteja ... Tiedotusvälineet ovat osittain avuttomia yhdentymisjournalismin ongelmien suhteen. Journalisteilla on harvoin aikaa selvitellä aiheita niiden juuria myöten. Yhdentämisessä tarvitaan mediastrategiaa. Mediatalojen on kyettävä käsittelemään pätevästi vähemmistöjen elinoloja ja yhdentymisjournalismia. Parhaiten se toteutuu tekemällä uutishuoneissa tilaa etniseltä taustaltaan erilaisille henkilöille. Berliinissä yli 180 000 asukkaalla on kulttuurisia siteitä Turkkiin, mutta harvalla journalistilla on turkkilainen tausta.” (ss. 93-95)

”Suuntana on korostaa kielen ja työpaikkojen merkitystä yhdentymisessä, mutta en ole siitä samaa mieltä.” (s. 95)

Syrjinnän vastaista lainsäädäntöä ollaan muuttamassa. On tehty ehdotus, jonka mukaan kansalainen voi vetää työnantajan oikeuteen niin, että todistustaakka on työnantajalla. (s.96)

Hollanti

”Ed Klute on hyvin kokenut kansainvälinen vaikuttaja monikulttuurisuusjournalismissa, niin kutsutussa vähemmistöraportoinnissa. Hänen yrityksensä Mira Media (www.miramedia.nl) lobbaa kansallisella ja eurooppalaisella tasolla. Tätä työtä on paljolti kiittäminen siitä, että Hollannissa säännellään mediaa lainsäädännöllä ja että moninaisuus on päässyt esille.” (s. 98)

”Työ pakolaiskysymysten parissa opetti häntä jo varhain tajuamaan median keskeisen vaikutuksen maahanmuuttajia ja yhdentymistä koskevaan yleiseen mielipiteeseen.” (s. 99)

Mira Median edeltäjä Stichting Omroep Allochtonen (STOA) perustettiin 1986. EU järjesti 1988 konferenssin Migrants, Media and Cultural Diversity.

Hollannin hallitusta vaadittiin toimimaan niin, että vähemmistöjen erityispiirteet pääsevät esille journalismissa. (s. 99)

”STOA tarkkaili median toimintaa ja lobbasi mediataloja ja Hollannin julkisen palvelun elimiä. BBC:n edustajat kutsuttiin esittelemään yhtiön tasa-arvotyötä (BBC Equal Opportunities). Hollannin hallitus suhtautui BBC:n suosituksiin vakavasti. STOA:sta luotiin 2001 Mira Media, jolle järjestettiin asiallinen rahoitus.  (s. 100)

Samanaikaisesti alkoi eurooppalainen lobbaustyö otsikolla ”Online / More Colour in the Media”. Ruotsissa hanke lähestyi asemansa vakiinnuttaneita, taustaltaan monietnisiä journalisteja. (s. 100)

Hollannissa Mira Media perusti hankkeen, johon kytkettiin sata etnisten vähemmistöjen edustajaa. Osalla oli journalistista kokemusta, osalla ei. Heitä koulutettiin ja heille järjestettiin harjoittelupaikkoja. ”Näin syntyi 45 uutta työpaikkaa, ja julkisen palvelun tapa hankkia uutta työvoimaa muuttui.

Mira Media jatkoi lobbaustoimintaa vaikuttaen muun muassa vuonna 2000 hyväksytyn Broadcasting Actin sisältöön. ”Laki velvoittaa julkisen palvelun yrityksiä asettamaan selkeät monikulttuuriset tavoitteet.” Julkista palvelua edustavan NOS:n on turvattava, että 20 prosenttia tv-ohjelmista ja 25 prosenttia radio-ohjelmista heijastaa monikulttuurisuutta. Lain velvoitteita laiminlyöviä mediayhtiöitä voidaan sakottaa. (s. 101)

NOS:lla on verkkosivusto, jolla on linkit yhtiön kaikkiin monikulttuurisiin radio- ja televisio-ohjelmiin sekä tietoa vähemmistökulttuureista. ”Toisin kuin ennen nyt monikulttuurisia ohjelmia enemmistöväestölle tai koko väestölle tekevät vähemmistöjä edustajat mediatyöntekijät.” (s. 102)

Klute: ”(Hollannissa) etniset vähemmistöt ovat edustettuina tiedotusvälineissä ehkä hieman paremmin tai samalla tavalla kuin Ruotsissa. Sen sijaan määrätietoinen työ on muuttanut otsikoiden ja uutispöytien takana olevia rakenteita. Yksi esimerkki tästä on vahvasti monikulttuurinen, vuonna 2002 perustettu radioasema FunX.” (s.103)

Samanaikaisesti eurooppalaisessa keskustelussa alkoi painottua assimilaation vaatimus, joka ei kunnioita vähemmistöjen erilaisuutta.

”Nykyään Mira Media toimii median ja vähemmistöjen välisenä toimijana. Se antaa vähemmistöille mediakoulutusta niin, että niiden edustajat kykenevät vastaamaan median vaatimukseen selkeästä informaatiosta. Samanaikaisesti rakennetaan tietokantaa, joka auttaa journalisteja saamaan yhteyksiä muihinkin etnisten vähemmistöjen edustajiin kuin asemansa vakiinnuttaneisiin ’asiantuntijoihin’.” (s. 104)

Perslink-hanke luo tietokantaa vähemmistökulttuureja ja –uskontoja tuntevista asiantuntijoista ja muista ihmisistä.

Klute: ”Toimituksissa on yhä rakenteellisia ongelmia, jotka estävät ulkohollantilaisten etenemistä. Useimmissa mediayhtiöissä uusien työntekijöiden palkkaaminen on kiellettyä, mikä tekee mahdottomaksi rakenteiden järkevän muuttamisen, ja kyse on myös samoista ennakkoluuloista, joihin maahanmuuttajat, journalistitkin, törmäävät yhteiskunnassa.” (s. 105)

Koska 95 prosenttia seuraavien vuosien aikana palkattavista tulee olemaan etnisesti hollantilaisia, on tärkeätä, että heitä perehdytetään monikulttuurisuuden kysymyksiin, Klute sanoo.
(s. 106)

Radiokanava FunX. – ”Lähestymme ’taustaltaan ulkohollantilaisten’ ryhmää yksilöinä, emmekä suurena kollektiivina, jolla on yhdenmukaiset tarpeet ja ajatukset. Toisin kuin useimmissa muissa tiedotusvälineissä ohjelmissa ei esiinny asiantuntijoita”, FunX:n perustaja ja johtaja Willem Stegeman sanoo. (ss. 113-114)

”Nuoret puhuvat mieluummin FunX:lle kuin muille tiedotusvälineille, koska he tietävät, että FunX ei siteeraa heitä väärin eikä saata heitä huonoon valoon.” (s. 115)

Stegeman antaa vihjeitä muille toimituksille: ”Opi tuntemaan yleisösi! Vaihda ’hitaaseen journalismiin’ ja luo yhteydet moneen potentiaaliseen haastateltavaan, tutustu monenlaisiin yhteisöihin, hanki laajat tiedot jne. Lopeta puhuminen ihmisistä kollektiivina, anonyyminä joukkona.” (s. 115)

Stegeman: ”Etniseltä taustaltaan erilaisten ihmisten mukanaolo auttaa ymmärtämään, miten eri asioita lähestytään eri kulttuureissa.” (s. 116)

Kanada

Kymmeniä sivuja kiinnostavaa aineistoa. Olennaisesti samansuuntaisia kokemuksia ja johtopäätöksiä kuin Britanniassa, Saksassa ja Hollannissa.

Loppukeskustelu, Ruotsi

Kahdessa tuoreessa valtiollisessa selvityksessä päätellään, että Ruotsissa on vahvoja näkymättömiä rakenteita, jotka vaikeuttavat yhdentymistä. (s. 169)

Samaan tapaan kuin Britanniassa, Saksassa, Hollannissa ja Kanadassa etniset vähemmistöt eivät Ruotsissakaan tunnista itseään median sisällöistä. ... Pääsevät harvoin esille ja silloinkin usein ongelmia huokuvissa yhteyksissä, rikollisina tai urheilijoina. (s. 169)

Die Zeit Saksassa ja Mira Media Hollannissa ovat kehittäneet monikulttuurisuusjournalismia, joka on kaukana vertailukelpoisten ruotsalaisten tiedotusvälineiden (DN, GP, SR, Sv. Dagbladet, Sydsvenskan) edellä. (s. 169-170) – ”Ulkomailla tiedotusvälineet ovat edistyneet ja saaneet uusia lukijoita ja kuuntelijoita, mutta Ruotsissa media on polkenut paikallaan tai liikkunut hyvin hitaasti eteenpäin. Ulkomailla media kannustaa eri kulttuureja yhteiseloon, mutta Ruotsissa media pystyttää muureja. Ulkomailla media ottaa yhä enemmän vastuuta journalismistaan, mutta Ruotsissa media vähät välittää journalisminsa seurauksista. Ulkomailla media näkee vaivaa koota tietoja kaikista uusista kulttuureista, mutta Ruotsissa media suhtautuu välinpitämättömästi maahanmuuttajien tietoihin.” (s. 170)

Ruotsissa ihmisillä on heikot tiedot rakenteellisesta syrjinnästä verrattuna Britanniaan, Saksaan, Hollantiin ja Kanadaan, joihin maahanmuuttajat ja etniset vähemmistöt ovat vaikuttaneet paljon enemmän kuin Ruotsiin. Niissä on myös Ruotsia tiukempi lainsäädäntö esimerkiksi työelämässä tapahtuvaa syrjintää vastaan. (s. 171)

Selvitys Det blågula glashuset (2005) rakenteellisen syrjinnän tekijöistä.

  • Virkamiehet ja asiantuntijat ovat yliedustettuina.
  • Käsite maahanmuuttaja on ongelmallinen.
  • Journalistikunnan koostumus ei ole etnisesti edustava.
  • ”Uhka” ja ”ongelma” hallitsevat maahanmuuttajista mediassa syntyvää kuvaa.
  • Uutisissa korostuu uutisoitavien etninen tausta. Välillä sillä jopa ”selitetään” rikoksia.
  • Ruotsalaiset-muut-jako. Tarinassa etniset ruotsalaiset ovat hyviä veronmaksajia, joilla on hyvä moraali, ”muut” esiintyvät epäilyttävinä
    henkilöinä, joiden moraalikäsitykset ovat huteria.

”Etnisesti monipuolisempi journalistikunta auttaisi tekemään uutisvalinnat edustavammiksi.” (s. 172)

Integrationsrapporten 2005 paljasti pelottavalla tavalla enemmistön asenteet muslimeja ja monikulttuurista yhteiskuntaa kohtaan.
(s. 172)

Media ei ole muuttunut samalla vauhdilla kuin muu yhteiskunta. Toimitusten kokoonpano ei ole monipuolistunut muun yhteiskunnan tahdissa. Tästä asiasta kuitenkin puuttuu luotettava määrällinen tilasto.

Ruotsissa on runsaasti etnisiin vähemmistöihin kuuluvia journalisteja. Vuonna 2003 työvoimaviranomaiset rekisteröivät 334 työn puutteesta kärsinyttä, ulkomailla syntynyttä journalistia. Luku ei sisällä kaikkia tapauksia, kirjassa huomautetaan.

Selvityksessä ”Makten och mångfalden: Eliter och etnicitet i Sverige” tehtiin jotain poikkeuksellista. Siinä kaivettiin esiin tietoja etnisesti ei-ruotsalaisten osuudesta journalistikunnassa. Muissa maissa tällainen on tavallista ja se on asiallisen keskustelun ehto. (s. 175)

Lomakekyselyihin annetut vastaukset ovat kiusallista luettavaa. Niistä ilmenee ”meillä ei ole minkäänlaisia ongelmia” –asenne. Vain pieni osa on ylipäätään vastannut kyselyihin. (s. 175)

”Ruotsissa niin journalistikunnan kuin kustantajien ja päätoimittajienkin kiinnostus monikulttuurisuuden kysymyksiin on heikko.” (s. 176)

© Uussuomalaisten journalistien asemaa
käsittelevä työryhmä / JA

ETUSIVULLE